Helsingin parhaat ravintolat: Michelin-tähtiä ja kaksin käsin syötäviä purilaisia

Kun puhutaan Helsingin parhaista ravintoloista, on ensimmäisenä tietysti mainittava ravintolat, jotka ovat onnistuneet saavuttamaan huipputasokkaasta ruoasta kertovan Michelin-tähden. Helsingissä onkin nykyään peräti viisi Michelin-ravintolaa: Grön, Ask, Demo, Olo ja Ora. Kaikki nämä ravintolat ovat yhden Michelin-tähden ravintoloita. Grönissä pääsee syömään kasvispainotteista ruokaa. Tämä Albertinkadulla sijaitseva ravintola tunnetaan siitä, että se suosii sesongin herkkuja ja pohjoismaisia raaka-aineita. Grönissä lautaseltaan voi löytää vaikkapa ketunleipää, raparperimaitoa, koivun silmuja tai fermentoitua villivadelman lehteä.

Ask Kruununhaan Vironkadulla tekee kiinnostavaa pohjoismaista fine diningia, ja tämä hillityn kaunis ravintola suosii luomuraaka-aineita. Uudenmaankadun Demo on sen sijaan pitänyt oviaan auki vuodesta 2003 lähtien, ja ensimmäisen Michelin-tähtensä se sai jo vuonna 2007. Ravintola Olossa Senaatintorin kupeessa pääsee pohjoismaiselle makumatkalle. Sen keittiössä suositaan mahdollisimman paljon kotimaisten raaka-aineiden tuottajia. Fiinin Olon kupeessa toimii sen rennompi sisarravintola Olo Garden. Tunnelmallisessa Huvilakadun Orassa eteensä saa kekseliäitä annoksia – maistuisiko kuha ja köynnöskrassi tai mustaherukanlehdet ja hapanleipäjuuri?

Ateria tulevassa kolmen Michelin-tähden ravintolassa?

Julkisuudesta tuttujen kokkien ravintoloita ei kannata ohittaa, sillä ne ovat kaikkea muuta kuin turhaa hypetystä. Suurelle yleisölle Suomen kolme tutuinta kokkia ovat luultavasti Henri Alén, Tomi Björck ja Hans Välimäki. Heidän luotsaamiinsa tai omistamiinsa ravintoloihin kannattaa ehdottomasti poiketa – tai pikemminkin varata pöytä ajoissa, sen verran suosittuja ne yleensä ovat. Hans Välimäen kahden Michelin-tähden ravintola Chez Dominique sulki ovensa vuonna 2013, ja sen jälkeen Välimäellä on ollut monenlaista ravintolaa pystyssä.

Nyt Välimäki on hypännyt puikkoihin legendaarisessa klassikkoravintola Palacessa, joka ehti jo hetken aikaa olla kokonaan kiinni. Palace valmistui alun perin vuonna 1952, ja alkuaikoinaan se oli ehdottomasti suomalaisen huippukeittiön kehto. Ravintola sai ensimmäisenä suomalaisravintolana Michelinin tähden vuonna 1987. Lähitulevaisuus näyttää, saako Välimäki Palacen taas tähtikartalle. Välimäki on antanut itselleen viisi vuotta aikaa hankkia Palacelle, ei yhden tai kahta, vaan kokonaiset kolme Michelin-tähteä. Jos Palacen illallisen hinnat kauhistuttavat, kokeile huokeampaa lounasta.

Rentoa mutta maukasta Henri Alénin tyyliin

Henri Alénin kehuja kerännyt fine dining -ravintola Finnjävel sulki monen harmiksi ovensa, mutta onneksi se ei ollut miehen ainoa ravintola. Fredrikinkadun suositun Murun konstailematon tunnelma yhdistettynä maittaviin annoksiin on houkutellut pöydät täyteen asiakkaita jo vuosien ajan. Murussa pääsee syömään laadukkaista raaka-aineista yksinkertaisesti valmistettua ruokaa. Neljän ruokalajin päivän menun saa reilulla 50 eurolla. Murussa kannattaa luottaa henkilökuntaan ja antaa heidän valita viinit – niitä onkin tarjolla Murun yläkerrassa satoja erilaisia.

Alénin toinen ravintola, Pastis, on kuin palanen Ranskaa Pienen Roobertinkadun reunalla. Pastisin tunnelma on yhtä välitön kuin Murussa – jos käy tuuri, voi ateriaansa päästä syömään rennosti baaritiskin laidalla. Pastisissa syödään rentoa ja rouheaa maalaisruokaa ranskalaiseen tapaan. Rentoudesta huolimatta ruoka on Pastisissa aina pieni elämys, jota viinit vielä täydentävät. Nähtäväksi jää, tuleeko Alénin uusimmasta ravintolasta yhtä herkullinen paikka kuin Murusta ja Pastisista. Tulevassa Ultima-ravintolassa syödään todellakin lähellä tuotettua ruokaa, sillä osa lautaselle päätyvästä ruoasta kasvatetaan ravintolasalissa.

Makumatkalle Farangissa ja Gaijinissa

Tomi Björckin ja Matti Wikbergin BW-ravintolat ovat Helsingin ravintolakentässä jo käsite. Kaksikon ensimmäinen ravintola, Farang, avasi ovensa Etu-Töölössä jo vuonna 2009. Modernin kaakkoisaasialaisen ravintolan maut ovat hurmanneet helsinkiläisiä siis jo kohta kymmenen vuoden ajan. Farangin hämärä ja ylellisen oloinen ravintolasali kutsuu viettämään treffejä kahden kesken. Jos haluat syödä Helsingissä tiikerirapuja tai rapeaksi paistettua possua, tee se Farangissa. Todelliselle makumatkalle vie jokin kolmesta maistelumenusta, joista yksi on kasvissyöjille sopiva vaihtoehto.

Muut BW-ravintolat ovat Pohjois-Aasiasta vaikutteita ottanut eksoottinen Gaijin, Välimeren ruokakulttuurista ammentava tyylikäs Boulevard Social sekä yksinkertaisen eleetön eurooppalainen brasserie Bronda. Brondan valoisassa ja viihtyisässä aulabaarissa voi nauttia maistuvat drinkit ennen ateriaa, myös silloin vaikka ei olisi syömään tulossakaan. Ja vielä vinkki: moni ei tiedä, että Punavuoressa Kankurinkadulla vaikuttava leipomo-ravintola Levain kuuluu myös Björckin ravintolavaltakuntaan. Levainin tähti on hapanjuurileipä – osta se kotiin, tai istahda paikan päälle syömään ihana portugalilainen pastel de nata -leivonnainen.

Ravintola Nolla: uusi huippuhyvä tulokas

Yksi Helsingin ravintolamaailman parhaista tulokkaista on Kruununhaan ravintola Nolla. Nollaan haluaisi päästä syömään jo pelkästään ravintolan punaisen langan takia: Nollan tavoite on olla Suomen ensimmäinen ravintola, joka ei tuota ollenkaan hävikkiä. Sen lisäksi ravintola pyrkii tarjoamaan paikallisten luomutuottajien antimia. Mutta Nollassa on hyvää tausta-ajatuksen lisäksi myös ruoka. Nolla tarjoaa kolmen ja viiden ruokalajin paketteja, joissa taso pysyy korkealla jokaisen annoksen kohdalla. Tunnelmallinen ja kotoisa ravintola on noussut nopeasti huippusuosituksi, joten pöytävaraus kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Tarjolla laatupitsaa ja -hampurilaisia

Kerrotaan lopuksi vielä, mistä saa Helsingin parasta käsin syötävää ruokaa – laadukkaan pitsan ja hampurilaisen ystävää kun nykyään hemmotellaan vaihtoehtojen määrällä. Tasaisen varmaa laatupitsaa saa esimerkiksi Putte’s Bar & Pizzasta, Tenho Restobarista, Skifferistä ja Pizzeria Via Tribunalista. Tenhosta saa todella maukasta vegaanista pitsaa, jossa on täytteenä kurpitsaa. Kaupungin parhaan hampurilaisen titteliä tarjotaan milloin mihinkin paikkaan: Lihakauppa Roslundin Teurastamon Portille, Aleksi Herlevin Naughty BRGR:ille Kämp Brasserielle…

Varmaa on vain yksi asia – jokaisesta näistä paikasta saa käteensä takuuvarmasti maistuvan hampurilaisen!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *